Moikkamoi! Tänään mä kerron teille muutaman hyväksi havaitun vinkin, millä mä oon saanut mun atopiaa edes hiukan hillittyä. Nyt varsinkin raskausaikana tuntuu, että ihottuma on oikein räjähtäny käsiin. Lisäilen mukaan muutamia kuvia matkan varrelta.
Mulla on tosiaan atooppinen ihottuma todettu jo ihan lapsena, mutta sieltä en kyllä yhtään muista, mikä siihen silloin auttoi. Joskus 16-17 vuotiaana ihottuma taas paheni, jopa niin pahaksi, että mun silmät oli muurautunut kiinni.
Nää vinkit mä oon itse todennut toimiviksi, ei välttämättä vie koko ihottumaa silmänräpäyksessä pois, mutta ainakin lievittää. Mutta muistuttaisin, että vaikka nää toimis mulla niin sulla voikin toimia ihan joku muu. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä haittaa näistä ei oo!
1. Veden juonti. Tässä mä oon kylläkin ihan tajuttoman huono, mutta yritän sen ainakin pari litraa juoda ihan vaan vettä muiden nesteiden lisäksi. Oon huomannut sen auttavan kyllä ihoonkin todella hyvin, loogisesti.
2. Puhtaus. Mä pitkään luulin, että mitä useammin käyn suihkussa niin sitä huonompi on mun ihottuma. Päinvastoin, säännöllisellä suihkulla iho pysyy puhtaana kaikista epäpuhtauksista ja bakteereista jolloin esimerkiksi kutina lievittyy. Mutta tätäkään ei kannata vetää ihan liiallisuuksiin.
3. Suihkugeelit perusrasvaan. Tää on itsellekin aika tuore juttu, mutta heti kun lopetin suihkugeelien käytön ja vaihdoin ne ihan perusrasvaan niin huomasin suuren eron.
4. Sinkkivoide. Tai mikä tahansa muu TODELLA paksu voide käy. Paksu kerros suihkun jälkeen ihottuma-alueille niin avot!
5. Kortisonivoide. Jos kutina on ihan sietämätöntä, kortisonia paikallisesti ohut kerros. Mulle äitiyspolin lääkäri antoi luvan käyttää myös raskausaikana, mutta täytyy myöntää etten oo uskaltanut. Eikä kyllä juurikaan oo ollut tarvetta. Myös Bepanthen on hyvä, tää varsinkin vaikka vähän kallista onkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste atopia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. marraskuuta 2018
tiistai 23. lokakuuta 2018
Toinen äitiysneuvola
Toinen äitiysneuvola mulla oli viikolla 14+4 eli reilu 4vkoa ekasta neuvolasta. Aika olis pitänyt olla jo muutama päivä aiemmin, mutta kätilö oli ilmeisesti sairastunu.
Taas mua kovasti jännitti, vaikka nyt jo tiesin kätilön ja suurinpiirtein mitä siellä tapahtuisi. Aikalailla samalla kaavalla nää taitaa aina mennä. Ensin pissataan purkkiin tikkua varten, ja puhdasta näytti! Jes! Painon tsekkaaminen mua jännitti ihan kauheesti, kun pelkäsin että ei oo noussut tarpeeksi. Toisaalta taas mä pelkäsin, että luku on ihan hirveän suuri. Vaatii vähän totuttelua tämä painon nousu. 5.3 kiloa tullut koko raskauden aikana, no joo ihan ok! Kätilö tosin sanoi, että ei yhtään haittaisi vaikka vähän enemmänkin tulisi. Viikkotasolla mulla on siis paino noussut 549grammaa. Paremmin tietävät kertokaa, onko se ihan ok?
Sitten samalla kaavalla jatkettiin, eli vuorossa oli verenpaine ja hemoglobiini. Verenpaine oli jälleen ihan hyvä,108/64 mutta se hemogobiini.. Se oli taas laskenut, tällä kertaa se oli 104. Noh, sain ohjeistuksen ottaa Obsidania tupla-annoksen. Jos ei apua tule, täytyy vaihtaa nestemäiseen josko se imeytyisi paremmin.
Mun terveys kun oli tsekattu, tuli vuoroon kuunnella vauvan sydänäänet. Kätilö ensin tunnusteli mun vatsaa ja huomasi samalla mun atooppisen ihottuman vatsalla. Vauvan sydän löi noin 150 :)
Lopuksi vielä juteltiin. Käytiin läpi meidän tukiverkkoa, jota meillä ei siis ihan kamalan paljon täällä ole muutamaa ihmistä lukuunottamatta. Juteltiin vielä mun ja miehen lapsuudesta ja raskauteen ja vauvaan liittyvistä huolenaiheista. Vaikkakaan sellaisia ei pahemmin kyllä ole, ainakaan mulla. Kätilö antoi lopuksi mulle esitteitä erilaisista kahviloista ja tapaamisista raskaana oleville, josko sitä kautta saisin vähän omaankin elämääni sisältöä. Viimeiseksi kätilö kirjoitti äitiyskorttiini lääkärille muistilapun, että mitä rasvaa voisin käyttää atopiaan ja josko saisin seuraavalla Seinäjoen reissulla estolääkityksen pissatulehduksiin kun niitä 3 oli ollut alkuraskaudessa.
Jes, pian aletaan olla ajantasalla näissä terveydenhuollon käynteihin liittyvissä postauksissa, yksi enää rästissä. Ens kerralla sitten kerronkin, kuinka meidän kontrolliultra meni Seinäjoella. Paitsi että sitä ennen varmaan tulee torstaina taas kuluneen viikon kuulumiset!
Palataan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)