Eronneesta tytöstä avovaimoksi, äitipuoleksi ja tulevaksi äidiksi

Moikka ja tunnelmallista pyhäinpäivää <3 Mä kysyin vähän aika sitten Instagramissa, haluatteko seuraavan postauksen mun tähänastisista raskausoireista vaiko mun parisuhteesta, ja enemmistö oli sitä mieltä, että nyt ois aika avata vähän meidän parisuhdetta. Ymmärtänette kuitenkin, että kovin yksityiskohtaisesti en tästä asiasta kerro, sillä siihen liittyy muitakin ihmisiä kuin vaan minä.

Monien mittapuulla meillä on tosi tuore suhde, sillä me ollaan tavattu vasta tämän vuoden tammikuussa, 2 päivää ennen mun synttäreitä. Alunperinhän mies oli viime syksynä laittanut mulle jostain tuntemattomasta syystä kaveripyynnön Facebookissa, vaikka ei koskaan oltu edes nähty tai muuta. Paljon meillä kuitenkin oli/on yhteisiä tuttuja joten myös jostain tuntemattomasta syystä mä hyväksyin pyynnön. En yleensä hyväksy tuntemattomilta kaveripyyntöjä, mutta nyt jostain syystä tein poikkeuksen. Ei kuitenkaan pitkiin aikoihin mitään edes juteltu, kunnes mä sitten viime syksynä sairaalassa ollessani olin tästä vaaleasta, sinisilmäisestä, kuitenkin vielä täysin vieraasta ihmisestä nähnyt unta. Olin sen verran monesti hänen kuvansa käynyt Facebookissa läpi, että olin täysin varma, että unessa oli juuri hän.

mtv.fi

Juttelu kuitenkin jäi vain muutamiin satunnaisiin kertoihin, sillä mulla oli täysi työ keskittyä silloin toipumiseen ja silloiseen parisuhteeseen ja kaikkeen mitä siihen silloin liittyi. Myöhemmin kuitenkin mun elämäntilanne muuttui niin radikaalisti, eron sun muiden vastoinkäymisten myötä, että tammikuussa tuli aika miettiä koirille ja kissoille uutta kotia. Koirille silloin löysinkin kodin, mutta kissoille ei tuntunut löytyvän. Muistin, että miehellä oli kans pari kissaa, joten hän ehkä saattais tuntea jonkun, joka mun kissani ottais. Hän kuitenkin pahoitteli, että itse ei ainakaan vois ottaa, kaksi kun oli jo omastakin takaa. Lupasi kuitenkin miettiä ja asia jäi siihen.

Meni muistaakseni muutama päivä, mieheltä tuli viesti illalla, että oonko jo löytänyt kissoille kodin. En ollut. Juteltiin siinä sitten parikin tuntia samalla, kun olin siskonpoikiani vahtimassa. Jossain kohtaa tuli puhe, että voitaisiin vaikka kahvitella joku päivä ja tutustua, kun selvästi juttu luisti. Yhtään en tiedä miten, mutta päädyin kuitenkin vielä samana iltana hänen luokseen istumaan iltaa. Ja toista. Ja kolmatta.

 

Kolmantena päivänä mun oli pakko käydä omassa kodissani, sillä oli mun synttäripäivä ja tiesin, että vieraita olisi tulossa. Olin yhden yön pois mutta se tuntui todella pitkältä ajalta. Silloin mä tajusin, että nyt oli kolahtanut ja lujaa. Vuorokauden erossaolon jälkeen oltiin taas yhdessä. <3 Vietettiin yksi yö yhdessä, mutta viikonloppu oli oltava taas erossa. Ja se oli tuskallista vaikka mullakin oli paljon aktiviteettia silloin. Silti sitä vain odotti, että taas nähtäis.

Kun jälleen taas pääsin miehen luokse, en oo sen jälkeen täältä poistunut. Vähän ajan päästä irtisanoin oman asunnon ja toin kimpsut ja kampsut tänne. Oon monesti nauranut, että mies ei voinut ottaa silloin kissoja. Nyt hänellä on kaksi kissaa lisää ja emäntä kaupanpäälle ;)

Huhtikuussa kihlauduttiin ja nyt on vauva tulossa. Niin se elämä heittelee. Mutta en parempaa miestä voisi itselleni toivoa, enkä parempaa isää lapselleni. Mies on niin hyvin tukenut mua niin mun psyykeen kanssa kuin sittemmin raskauden aikana. <3 Hän kestää mun temperamenttia ja ennenkaikkea hyväksyy mut just tälläsenä kuin oon. Vähän kahelina, suuresti tuntevana hormonihirviönä <3

Mulle tulee niin hyvä olo jo siitä, kun katson meidän samanlaisia puhelimia vierekkäin :D Siitä tosin syytän hormoneja, niitä on nimittäin hyvä syyttää nyt ;)

"Me ollaan niin hyvä tiimi, että me selvitään mistä vain yhdessä, perheenä" totesi mieheni, kun eräänä päivänä tuskailin, että miten mä osaan pienen vauvan kanssa olla.

Niin, perheenä <3