Mä koitan kovasti kiriä postaukset niin sanotusti ajan tasalle, kun ensimmäisestä kolmanneksesta en mitään ole kirjoittanut. Tänään ois vuorossa postaus siitä päivästä, kun koitti testin tekemisen aika.
Miten kaikki meni?
Suunnilleen niihin aikoihin, kun mun menkkojen ois pitänyt alkaa, aloin huomata, että rinnat on tosi kipeet. Samalla tavalla kuin joillain on menkkojen lähestyessä/aikana. Mulla ei kuitenkaan koskaan sellasta oo ollut joten vähän ihmettelin, mutta ajattelin, että "no kerta se on ensimmäinenkin" vaikka vähän oudolta tuntuikin. Samoihin aikoihin myös alkoi olla järjetön nälkä. Siis ihan kamala. Saatoin yhdeltä istumalta syödä yksin KILON pyttipannua. Ennen raskautta esimerkiksi nuudeliannoksen syöminen saattoi tehdä tiukkaa sillä olin ollut pitkään tosi vähäruokainen. Ajatukset oli ristiriitaiset. Toisaalta toivoin raskautta enemmän kuin mitään, mutta samalla ajattelin, että "ei kuitenkaan taaskaan ja saisin vain pettyä uudestaan".
Päivät meni eteenpäin, oireet pysyi mutta menkkoja ei kuulunut. Vähän jo alkoi olla huono olokin vaikken sitä sillon ajatellutkaan merkkinä raskaudesta vaan laitoin helteen piikkiin. Pian olisi mieheni serkun häät ja siellä kuitenkin olisi alkoholia tarjolla. Otin mieheni kanssa puheeksi, että jos tekisin ihan varmuuden vuoksi kuitenkin raskaustestin ennen häitä. Tietäisi elää sitten sen mukaan ja saisi muutenkin varmuuden, kun menkat oli kuitenkin viikon myöhässä. Kävin ostamassa testin ja ajattelin, että teen sen parin päivän päästä viikonloppuna, kun mieskin olisi aamulla kotona. "Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos sattuiskin 2 viivaa testiin tulemaan...."
Lauantai tuli ja mä muistan sen paniikin kun nappasin testin ja menin vessaan sanomatta mitään miehelleni. Mua jännitti niin paljon vaikka yritin ajatella, etten kuitenkaan olisi vieläkään raskaana. Mutta samalla pieni toivonkipinä oli jossain takaraivossa.
Kastoin testin, laitoin siihen korkin takasin ja laitoin sen pyykkikoneen päälle, pissasin loppuun ja vaikka en tarkotuksella testiä katsonutkaan, en voinut olla huomaamatta. Kaksi todella selkeää, punaista viivaa vierekkäin! Mun kädet tärisi, sydän hakkasi, itketti ja nauratti. Mies oli sillon koneella kuulokkeet päässä, kun yritin mahdollisimman tyynesti mennä hänen viereen testin kanssa. Näytin testin ja kerroin sen olevan positiivinen, meille tulisi vauva!
Olo oli vähän sellanen "no mutta hupsista". Missää tapauksessa vauva ei ole vahinko, ennemminkin tietoinen yllätys, iloinen sellanen. Aloin olla asennoitunut siihen, etten koskaan saisi biologista lasta. Olin kuitenkin onnellinen, mulla olisi jo maailman paras perhe. Olin niin onnellinen vaikka samaan aikaan mä pelkäsin, että menisi kesken tai jotain muuta tapahtuisi. Kuten kuvastakin huomaa, kädet tärisi ja paljon! Maanantaina soittaisin heti neuvolaan, mutta siitä kerron sitten taas toisella kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti